Kiinalainen ruoka -blogi, jossa helppoja reseptejä autenttiseen kiinalaiseen kotiruokaan.

Dumplings ja mausteinen chiliöljykastike

饺子 Jiaozi

Dumplings ja mausteinen chiliöljykastike on maukas yhdistelmä suolaista, tulisuutta ja raikkautta. Dumplingsit ovat mureita sisältä ja rapeita ulkoa, chiliöljykastike tuo makumaailmaan tulisuutta ja ripauksen raikkautta.

Dumplings eli suoraan suomennettuna mykyt ovat viimevuosina rantautuneet Suomeen ja pääkaupunkiseudulla näkee jo dumplingseihin erikoistuneita ravintoloita.

Käytän tässä postauksessa näiden englannista väännettyä nimeä eli dumplingseja, sillä ne sointuvat omaan suuhuni paremmin kuin mykyt. Joten pahoittelut tästä “finglishistä”.

Teille, joille tämä ruokalaji ei ole tuttu, dumplingsit ovat taikinakuoreen käärittyjä mykyjä, joiden sisällä on suolainen tai makea täyte. Dumplingseja syödään ympäri maailmaa ja eri kulttuureilla ja mailla on omat versionsa tästä ruokalajista. Itse olen esimerkiksi testannut Puolassa vierailuni aikana puolalaisia perinnedumplingseja eli pierogeja.

Tässä ohjeessa kirjoittelen kiinalaisista dumplingseista. Alussa mainitsemissani pääkaupunkiseudun ravintoloissa olevat dumplingsit ovat usein olleet eri versioita kiinalaisista dumplingseista.

Kiinalaiset dumplingsit ovat hyvin hyvin perinteinen ruokalaji Kiinassa. Niissä on suolainen, usein jauhelihasta ja eri kasviksista koostuva täyte. Liha saattaa olla vahvemmin maustettu, mutta usein kasvis tasapainottaa maun ja tuo myös oman ulottuvuuden makumaailmaan riippuen kasviksesta.

Täytteen sisältö ja dumplingsien kypsennystapa vaihtelee myös Kiinan eri alueiden mukaan.

Perinteisesti dumplingseja syödään erityisesti kiinalaisen uuden vuoden aikana. Dumplingsit kääritään muistuttamaan entisiä kiinalaisia kultaharkkoja. Syömällä näitä toivotaan rikkautta ja vaurautta tulevalta vuodelta.

 

Huomioitavaa reseptissä

Olen lisännyt alle yhden ohjeen dippikastikkeesta, josta on tullut viimeaikoina suosikkini. Se on tulinen, mutta raikas limen ansiosta ja sopii täydellisesti rapeiden dumplingsien kanssa.

Jos haluat jättää kastikkeen valmistamisen väliin, niin voit myös dipata dumplingsit soijakastikkeeseen tai haluamaasi chilikastikkeeseen.

Tässä ohjeessa dumplingsit kypsennetään paistamalla tasapohjaisessa paistinpannussa. Dumplingsit voi myös keittää tai höyryttää, mutta suosin paistamista sillä siitä saa taikinakuoreen rapean pinnan.

Dumplingseista saa lihattoman korvaamalla lihan sienellä. Tuoreet herkkusienet tai siitakesienet sopivat hyvin. Jos teet lihattoman version, kannattaa lisäksi lisätä enemmän eri kasviksia, kuten porkkanaa, jotta täytteestä saa täyteläisemmän. Samoja mausteita voi kuitenkin käyttää.

Käytän yleensä täytteessä kasviksena kiinankaalia ja olen käyttänyt sitä myös tässä reseptissä. Kiinankaalissa on jonkin verran nestettä, joten liottamalla sitä vähän aikaa suolavedessä saa puristettua ison osan kiinankaalin nesteen pois. Jos suosit jotain muuta kasvista, niin varmista, että se ei vetisty kypsennyksen aikana. Esimerkiksi porkkana, keräkaali tms.

Ohje saattaa näyttää hankalalta ja pelottavalta. Tekstistä tuli pitkä, sillä koitin selostaa vaiheet mahdollisimman selkeästi ja tarkasti. Kun alkaa tekemään, niin dumplingsien valmistaminen itse ei kuitenkaan ole vaikeaa, vaan vaatii hieman aikaa ja kärsivällisyyttä.

Hankalin osuus tässä on ehkä taikinakuoren tekeminen. Olen lisännyt alle kaksi erilaista tapaa tehdä itse taikinakuoria. Näitä taikinakuoria saa kuitenkin ostettua aasialaisista ruokakaupoista ja ne löytyvät pakastealtaasta.

 

Mitä tarvitset

Tällä ohjeella saat 50 kpl dumplingseja. Yhdelle henkilölle annoskoko on arviolta 8-12 kpl. Dumplingsit voi pakastaa ja kypsentää alla olevan kypsennysohjeen mukaan myöhemmin samalla tavalla kuin tuoreetkin dumplingsit. Ne säilyvät myös kypsinä muutaman päivän jääkaapissa ja niitä voi lämmittää myöhemmin uudelleen. 

 

Täyte

400g broilerin jauhelihaa

½ sipuli

Pieni pala inkivääriä

1 kevätsipuli

1 rkl osterikastiketta

2 rkl soijakastiketta

1 tl tummaa soijakastiketta

1 mm suolaa

1 mm valkopippuria

2-3 rkl ruokaöljyä

300g kiinankaalia

1 tl suolaa

2 isoa astiaa

 

Taikina

5 dl vehnäjauhoja

2 ¼ dl vettä

½ tl suolaa

Iso astia

Kaulin 

 

Kastike

3 valkosipulinkynttä

Korianteria tai kevätsipulia

1-2 chiliä

1 tl chilijauhetta (voi käyttää myös paprikajauhetta tai chilimausteseosta)

3 rkl limen mehua

2 rkl kalaöljyä

1 tl sokeria

3 rkl öljyä 

2 rkl kiehuvaa vettä

 

Valmistus

Täyte
  1. Kuutioi sipuli, pieni kevätsipuli ja murskaa inkivääri. 
  2. Lisää jauheliha, sipuli, kevätsipuli ja inkivääri isoon astiaan. Lisää joukkoon soijakastikkeet, osterikastike, valkopippuri ja 1 mm suola. 
  3. Sekoita tasaiseksi, peitä astia esim. muovikelmulla ja anna maustua jääkaapissa 1-2 h ajan. Voit valmistella taikinan tässä välissä. 

 

Kun broileri on maustunut

 

  1. Pilko kiinankaali pieniksi kuutioiksi. Sekoita 1 tl suolaa kiinankaalin kanssa isossa astiassa. Kaada astiaan vettä niin, että kiinankaali peittyy ja anna likoa 10-15 min. 
  2. Kaada vesi pois, huuhtele kevyesti ja purista kiinankaali nesteistä. Olen ottanut kourallisen kiinankaalia käteen ja puristanut nesteen pois kaksin käsin niin paljon kuin lähtee. 
  3. Lisää kiinankaali broileriseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi ruokaöljy ja sekoita tasaiseksi. 

 

Taikina
  1. Sekoita suola ja vehnäjauhot isossa astiassa. 
  2. Kaada vesi hiljalleen ja tasaisesti jauhojen joukkoon sekoittaen samalla jatkuvasti. 
  3. Vaiva taikina tasaiseksi, laita taikina muovipussiin tai peitä esim. muovikelmulla. Annan taikinan herätä n. 15 min. 
  4. Heräämisen jälkeen vaivaa taikinaa uudelleen, kunnes taikina on pinnalta sileää. Laita vielä kerran heräämään, tällä kertaa n. 1 tunniksi. 

 

Taikinakuorten teko

 

  1. Tapa

Tähän tapaan tarvitset pyöreän muotin, jonka halkaisija on n. 9 cm. Olen käyttäny tässä juomalasia. 

 

  1. Jaa taikina 4 osaan, pyörittele palloiksi. Ota yksi taikinapallo esille ja peitä loput esim. keittiöpyyhkeellä. Kauli taikinapallo halkaisijaltaan n. 35 cm levyksi. 
  2. Painele pyöreällä muotilla taikinalevystä pyöreitä taikinakuoria. Muista laittaa taikinakuoret esim. keittiöpyyhkeen alle, ettei ne kuivu. Jos pinoat kuoret, levittele tarpeeksi vehnäjauhoja väliin ettei kuoret tartu toisiinsa kiinni. 

 

taikinakuoren valmistus

 

  1. Tapa 

Tähän tapaan tarvitset kaulimen.

  1. Jaa taikina 4 osaan. Ota yksi osa esille ja peitä loput esim. keittiöpyyhkeellä. Pyöritä taikina pitkoksi, jonka halkaisija on n. 2,5 cm. Leikkaa taikinapitkosta n. 2-2,5 cm pituisia paloja. 
  2. Muotoile kädellä taikinapalat pyöreähköiksi, painele sitten litteäksi ja kauli ne halkaisijaltaan n. 9 cm pyöreiksi levyiksi. Taikinalevy jää helposti kaulimeen kiinni, joten kannattaa levittää tarpeeksi vehnäjauhoja taikinalevyn päälle.
  3. Muista laittaa taikinakuoret esim. keittiöpyyhkeen alle, ettei ne kuivu. Jos pinoat kuoret, levittele tarpeeksi vehnäjauhoja väliin ettei kuoret tartu toisiinsa kiinni. 

 

toinen tapa valmistaa taikinakuoria

 

Kääriminen
  1. Ota yksi taikinakuori kämmenelle.
  2. Laita keskelle n. 1/2-1 rkl verran täytettä. Täytteen määrää voi itse vähän arvioida, kunhan kuoren saa tiukasti kiinni.
  3. Taita kuori kahtia ja purista reunat kiinni. Jos kuoressa on paljon jauhoja, käytä hieman vettä, jotta kuori liimaantuu kiinni.
  4. Voit lisätä vähän taitoksia saumaan ulkonäön vuoksi, jos haluat. Dumplingsien käärimistapoja on hyvin paljon erilaisia ja niistä löytyy hyviä opetusvideoita esim. Youtubesta.

 

Kypsennys
  1. Asettele dumplingsit tasapohjaiselle paistinpannulle. Kaada vettä kunnes dumplingsien alaosa (n. ⅓ osa) peittyy. Laita kansi päälle.
  2. Laita levy täysille ja kun vesi alkaa kiehumaan, laske levy keskitasolle. Anna kiehua kunnes vesi on melkein kokonaan haihtunut. 
  3. Lisää 1 rkl ruokaöljyä ja anna dumplingsien pohjien paistua kullanruskeiksi ilman kantta. 

 

dumplingsien kypsennys

 

Kastike
  1. Murskaa valkosipuli, pieni korianteri/kevätsipuli ja chilit. Laita valkosipuli, korianteri/kevätsipuli, chilit ja chilijauhe pieneen kulhoon.
  2. Kuumenna öljy kunnes pohjalla näkyy hieman kuplia. Kaada kuuma öljy edellisen vaiheen mausteseoksen päälle. Sekoita. 
  3. Lisää limen mehu, kalaöljy, sokeri ja kiehuva vesi. Sekoita ja dippaa dumplingsit kastikkeeseen tai kaada suoraan dumplingsien päälle. 

 

Jos tulee kysyttävää ohjeesta, minuun voi milloin vain yhteydessä sähköpostitse tai instagramin kautta!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Jaa tämä resepti

Share on facebook
Share on whatsapp
Share on pinterest

Katso myös

Lilin ruokablogi

Kiinalaista ruokaa

Tervetuloa lukemaan blogiani! Tästä ruokablogista löydät helpot reseptit ja ohjeet aidon kiinalaisen ruoan kokkailuun. Reseptit on kirjoitettu suomalaiseen keittiöön yhteensopiviksi mausta tinkimättä. Kaikki ruoka-ainekset löytyvät Suomesta joko tavallisista ruokakaupoista tai aasialaisita marketeista.  

Lili

Viimeisimmät
Instagram

@lilinruokablogi

Tägää minut Instagramissa! 

Hae tästä blogista
Kategoriat